Voittoputkelle päätös - ”Tehokkuus jäi vähän vajaaksi”

Jokerit ei ollut terävimmillään lauantain kotiottelussa Kokkolan Hermestä vastaan. Vieraat hakivat Helsingistä kolme pistettä ja punakeltaisten voittoputki jäi kahdeksan pelin mittaiseksi.

Jokerit - Hermes 1-3 (0-0, 0-1, 1-2)
Tilastot (Mestis.fi)

Ensimmäisessä erässä Jokerit oli askeleen edellä, mutta ylivoimallakaan ei tulosta saatu aikaiseksi. Etenkin ensimmäisen kympin aikana isännillä oli mahdollisuutensa saada peliin lentävä lähtö. Tämän jälkeen Hermes pystyi vastaamaan koko ajan paremmin Jokereiden asettamaan vasteeseen.

Ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina toisen erän loppupuolelle asti. Eero Klintrup onnistui ylivoiman päätössekunneilla viemään Hermeksen johtoon maalin edestä. Jokerit punoi juonet kuntoon tauolla ja tuli tasoihin heti kolmannen alussa Teemu Henritiuksen kauden kymmenennellä maalilla.

Hetken näytti siltä, että isännät saivat uutta virtaa tekemiseensä ja johtomaalikin oli lähellä. Hermes oli kuitenkin se, joka sai toisen maalin tehtyä. Se syntyi ensimmäisen tapaan ylivoimalla ja aivan maalin edestä Juha Rautiaisen lavasta. Vain kolme minuuttia myöhemmin Veikka Kärjä vei vieraat jo 3-1-johtoon.

Jokereilta jäi lauantai-illassa puuttumaan paras terä. Sijoitus Mestiksessä on tämän viikon jälkeen kolmas. Ensi viikolla Hermes kohdataan heti uudelleen perjantaina vieraskaukalossa. Sieltä matka jatkuu lauantaiksi Kajaaniin Hokin vieraaksi. Kotona pelataan seuraavan kerran lauantaina 17.2. TUTOa vastaan.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit ottelusta (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Jokerit Liikuttaa ystäväluistelu Käpylässä sunnuntaina 11.2.

Seuraava
Seuraava

Nordiksella jälleen hieno tunnelma - katso kuvat