Täysi pistepotti KOOVEEltä - ”Tyylikäs esitys”

Jokerit palasi kahden tappion jälkeen takaisin voittokantaan keskiviikkona Keravalla. KOOVEE jäi jalkoihin selvin numeroin 6-1.

Jokerit - KOOVEE 6-1 (2-0, 1-0, 3-1)
Tilastot (Mestis.fi)

Heti ottelun alusta lähtien kävi selväksi, että Jokerit oli päättänyt pestä kasvonsa edellisviikon vaisun Ketterä-pelin jäljiltä. Teemu Henritius laukoi ylivoimalla tarkasti 1-0-maalin jo kuuden minuutin kohdalla, eikä helsinkiläisten tarvinnut sen jälkeen taakseen katsella.

Kalle Kangas oli yksi illan hahmoista. Nuorten Leijonien MM-leiriryhmään valittu puolustaja teki kaksi maalia ja triplasi kauden maalisaldonsa. Ensimmäinen osuma syntyi avauserässä siniviivalaukauksella ja toinen kolmannessa runnomalla lähietäisyydeltä.

Myös Olavi Vauhkonen sai isoja onnistumisia keskiviikon kamppailussa. Kauden toinen maali syntyi toisessa erässä ylivoimalla ja vei Jokerit 3-0-johtoon. Hyökkääjän tilille tuli myös syöttöpiste Kankaan osumaan avauserässä.

Kolmannessa erässä Jokerit karkasi Leevi Lembergin, Kankaan ja Jere Vertasen maaleilla 6-0-johtoon, kunnes KOOVEEn onnistui rikkoa 18 torjuntaan tehneen Henri Risikon nolla.

Helsinkiläisten riveissä Mestis-debyyttinsä teki 17-vuotias Juho Keinänen. Hyökkääjä pelasi hitusen vajaat kymmenen minuuttia ja täytti paikkansa mainiosti.

Voitolla Jokerit nousi Mestiksen sarjataulukossa viidenneksi pisteen päähän neljäntenä olevasta Kiekko-Espoosta. Pelit jatkuvat heti torstaina, kun Helsingin jäähallissa vieraaksi saapuu RoKi.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit ottelusta (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Kangas osui kahdesti - katso kuvakooste

Seuraava
Seuraava

PAIKKA x Jokerit – Voittoisa yhteistyö