TUTO hallitsi, Jokerit otti voiton rankkareissa - ”Iskettiin vastaan hyvin”

Jokerit otti kolmannen perättäisen voittonsa, kun joulutauon jälkeen ensimmäisessä pelissä kaatui TUTO voittomaalikilpailussa. Varsinainen maalintekokilpailu oli myös varsinainen peliaika, joka päättyi monien vaiheiden jälkeen lukemiin 5-5.

TUTO - Jokerit vl. 5-6 (1-2, 1-2, 3-1, 0-0, 0-1)
Tilastot (Mestis.fi)

Jokerit joutui lähtemään otteluun repalaisella kokoonpanolla sairastumisten vuoksi. Tästä huolimatta joukkue esitti erinomaisen taistelun, jonka tärkein palanen - viidestä päästetystä maalista huolimatta - oli maalivahti Henri Risikko. Hän pysäytti illan aikana 29 laukausta ja oli etenkin avauserässä tuiki tärkeä punakeltaisille.

Tehokkuus oli tällä kertaa Jokereiden puolella, kun Leevi Lemberg osui kahdessa ensimmäisessä erässä kahdesti ja Emil Kuusla sekä Olavi Vauhkonen kertaalleen. Helsinkiläiset olivat 40 minuutin jälkeen 4-2-johdossa ja pelasivat kolmannessa hyvin, mutta niin vain TUTO väänsi pelin väkisin tasoihin.

Oskari Kalajanniskan 5-3-maali kuusi minuuttia ennen loppua näytti jo kääntävän pelin Jokereille. Tämän jälkeen kuitenkin Joel Kerkkänen ja Oskari Siiki onnistuivat osumillaan tuomaan isännät tasoihin loppuunmyydyn Rajupaja Areenan eli 3000 katsojan edessä.

Voittomaalikilpailussa Risikko oli ohittamaton ja pysäytti TUTOn neljä ensimmäistä yritystä. Kun Kalajanniska ja Niclas Tenhovuori kävivät toisessa päässä tekemässä Jokereille maalin mieheen, matkasi kahden sarjapisteen potti Helsinkiin.

Punakeltaisten sarjasijoitus on tämän illan jälkeen edelleen kolmas. Jokerit pelaa ennen uuttavuotta vielä lauantaina Keravalla, jonne vieraaksi saapuu FPS.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit pelistä (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Loppuunmyyty Kupittaa nautti maalijuhlista - katso kuvat

Seuraava
Seuraava

Kuusla jälleen kehissä, Wulff debytoi Mestiksessä - tässä kokoonpano Turussa