Synkkä minuutti koitui kohtaloksi Kokkolassa - tauolla ison analyysin paikka

Jokerit aloitti hyvin lauantain vierasottelunsa Kokkolassa, mutta paketti levisi pahemman kerran toisen erän loppuopuolella. Hermes takoi neljä maalia helsinkiläisten verkkoon ja marssi voittoon. Jokereiden päävalmentaja Tero Määttä myönsi ottelun jälkeen, että organisaation sisällä on syvällisen itsekritiikin paikka alkavalla tauolla.

Hermes - Jokerit 5-2 (1-2, 4-0, 0-0)
Tilastot (Mestis.fi)

Hermes pelasi 70-vuotisjuhlaottelunsa, jota ennen seura jäädytti komean uran tehneen oman kasvattinsa Teemu Aallon numeron 8. Koskettavien juhlapuheiden ja Mamme-laulun jälkeen oli illan päänäytöksen vuoro.

Jokerit oli avauserässä terävämpi ja meni kahdella Leevi Lembergin maalilla tauolle 2-1-johdossa. Toisessa erässä koittivat kuitenkin vaikeudet. Vieraiden onnistui alkupuoliskolla tappaa vajaa minuutti kahden miehen alivoimaa, mutta puolustus petti pahemman kerran 34 minuutin täytyttyä.

Hermes juotti Jokereille karvasta kalkkia, kun ensin ajassa 34.01 syntyi tasoitus, 20 sekuntia myöhemmin 3-2-maali ja vielä ajassa 34.54 neljäskin osuma. Jokereiden johtoasema kääntyi siis 53 sekunnissa kahden maalin tappiotilanteeksi, eikä joukkue siitä enää toipunut. Kaiken huipuksi Hermes teki vielä sekunti ennen toista erätaukoa 5-2-maalin.

Kolmas erä oli pelkkä muodollisuus. Jokerit selvitti kaksi alivoimatilannetta, mutta hyökkäyspäässä kiriä ei saatu aikaan. Hermes hallitsi johtoasemassa kiekkoa ja piti langat käsissään. Päätöserässä ei lisämaaleja nähty.

Jokerit lähtee ensi viikon tauolle Mestiksen sijalta viisi. Seuraava ottelu pelataan perjantaina 17.11. Kiekko-Espoota vastaan loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit ottelun jälkeen (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Kokkolan jäähalli täyttyi ennätyslukemiin - katso kuvat

Seuraava
Seuraava

Viimeinen peli ennen taukoa - tässä kokoonpano Kokkolassa