Otteluennakko: Viikonlopuksi Kokkolan kautta Kuopioon

Jokereiden ohjelmassa on tänä viikonloppuna vieraspelit perjantaina Kokkolassa ja lauantaina poikkeuksellisesti Kuopiossa.

Kevään tärkeimpien pelien lähestyessä myös taistelu sarjapisteistä tiivistyy. Perjantain vastustaja Hermes on kivunnut viimeiseksi joukkueeksi playoffs-viivan yläpuolelle, mutta Pyry väijyy vain kolmen pisteen päässä. Kokkolalaisjoukkue on viiden ottelun voittoputkessa, joista viimeisimmässä se kaatoi Ketterän viime lauantaina 2-1 jatkoajalla. Hermes on myös voittanut kaikki pelaamansa kotiottelut tänä vuonna.

Yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista on kultakypärä Joni Virolainen, joka on yhdeksään tammikuussa pelaamaansa otteluun iskenyt tehot 8+6=14.

Jokerit ja Hermes ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi, ja Jokerit on voittanut noista kolmesti.

Lauantaiksi Jokereiden matka jatkuu Kuopioon, jossa ottelua isännöi IPK. Luvassa on jälleen kuuma kärkikamppailu, sillä joukkueet löytyvät sarjataulukon sijoilta yksi ja kaksi. Jokerit on ollut tällä kaudella keskenäisissä kohtaamisissa niskan päällä, kun se on voittanut kolme neljästä.

IPK lähtee otteluun voitto taskussaan, kun se voitti viime viikonloppuna KeuPan 4-2.

Sarjataulukon lisäksi Jokerit ja IPK löytyvät Mestiksen pistepörssin kärkisijoilta. Alexander Forslund johtaa tilastoa tehoin 12+43=55, ja IPK:n Leo Ring on toisena 17+31=48.

Jokerit kärsi viime viikolla vuoden ensimmäisen tappionsa Pyrylle, mutta korjasi kurssiaan viikonlopuksi voittamalla TUTO Hockeyn kahdesti. Joukkue jatkoi vahvaa virettään myös keskiviikkona Nordiksella, kun se kaatoi Joensuun Kiekko-Pojat kotikentällään 3-0. Voitot vankistivat joukkueen sarjajohtoa, joka on nyt 19 pistettä.

Jokerit joutuu perjantain otteluun ilman puolustajaansa Riku Tuomolaa, joka kärsii saamastaan yhden ottelun pelikiellosta. Sen sijaan joukkueen tuore vahvistus Onni Korkka on valmennuksen käytettävissä heti viikonloppun otteluissa.

Viikonlopun ottelut:
Pe 30.1. klo 18:30 Hermes-Jokerit
La 31.1. klo 17:00 IPK-Jokerit (Kuopiossa)

Edellinen
Edellinen

Jokerit tänään Kokkolassa - Katso kokoonpano täältä

Seuraava
Seuraava

Tiedote: Puolustaja Onni Korkka Jokereihin loppukauden kattavalla sopimuksella