Kiri ei riittänyt, IPK vei pisteet - ”Yksi kovaalatuisimmista peleistä, joissa on oltu mukana”

Jokerit oli nousta kolmannessa erässä sarjakärki IPK:n rinnalle, mutta joutui taipumaan Keravalla lukemin 2-5 lauantai-illan huippuottelussa.

Jokerit - IPK 2-5 (0-1, 0-0, 2-4)
Tilastot (Mestis.fi)

Jokerit ja IPK tarjosivat täydelle Keravan Energiahallin yleisölle todella korkeatasoisen ottelun, jossa iskuja otettiin ja annettiin. Molemmista joukkueista näki, että ottelulla oli isompi merkitys kuin kolme pistettä. Tilanteisiin ajettiin kovaa ja naamaa hierottiin puolin ja toisin sopivan tilaisuuden tullen.

Tasaisissa otteluissa erikoistilanteet ovat monesti ratkaiseva tekijä. IPK käytti ensimmäisessä erässä oman etsikkoaikansa, kun toisesta ylivoimamahdollisuudesta syntyi 1-0-maali. Veikka Halonen laukoi takatolpalta sarjajohtajan edelle.

Toisessa eräsä ei maaleja nähty. Alexander Forslundilla oli puolittaisesta läpiajosta mahdollisuus tasoitukseen, mutta IPK-vahti Paavo Kohonen pisti matalaan laukaukseen portit kiinni.

Kolmannen erän alkuun Jokerit sai kylmää suihkua, kun IPK iski kaksi maalia nopeaan tahtiin. Jokerit ei luovuttanut, vaan pani pystyyn kunnon kirin, joka oli kotiyleisön mieleen. Oskari Kalajanniska ja Onni Lind toivat maaleillaan helsinkiläiset yhden päähän vieraista, kun peliä oli jäljellä seitsemän minuuttia.

Rinnalle Jokerit ei kuitenkaan lauantaina päässyt. IPK iski vastahyökkäyksestä 4-2-maalin ja teki viidennen tyhjiin. Tulos jäi kotijoukkuetta harmittamaan, mutta kokonaisuutena lauantaina nähtiin erinomainen jääkiekko-ottelu.

Jokerit pelaa ensi viikolla yhden ottelun, kun perjantaina Lappeenrannassa vastaan asettuu Imatran Ketterä. Keravalla jatketaan jälleen keskiviikkona 13.12. ja Nordiksella heti perään torstaina. Vastustajat ovat KOOVEE ja RoKi.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit ottelusta (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Kerava kiehui kärkipelissä - katso kuvakooste

Seuraava
Seuraava

Sarjakärjen kimppuun - tässä kokoonpano