Kaksi pistettä trilleristä - ”Rankkareissa noustiin kuilun partaalta”

Jokerit jatkoi tasaisten pelien kaavalla myös lauantaina Keravalla, kun vieraaksi saapunut FPS tarjosi tiukan vastuksen. Helsinkiläisten onnistui vääntää kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen.

Jokerit - FPS vl. 3-2 (0-0, 2-1, 0-1, 0-0, 1-0)
Tilastot (Mestis.fi)

Maalittoman avauserän jälkeen Jokerit otti johdon toisessa, kun Oskari Kalajanniska onnistui läpiajosta Hannes Häkkilän loistavan syötön jälkeen ja hetkeä myöhemmin Emil Kuusla tarjoili ylivoimahyökkäyksessä Niclas Tenhovuorelle tyhjän maalin.

Kahden maalin johtoasemassa Jokerit näytti olevan kuskin paikalla, mutta 13 sekuntia ennen toisen erän päätöstä FPS tuli takaisin mukaan peliin kavennusosumalla. Vieraiden momentum jatkui kolmannen erän alkuun, jolloin syntyi 2-2-maali.

Jännitysnäytelmä eteni lopulta voittomaalikilpailuun, jossa sai siinäkin pureskella kynsiä oikein urakalla. FPS meni 2-0 edelle ja Jokereiden ilta näytti päättyvän tappioon. Jere Vertanen ja Kalajanniska kuitenkin käänsivät tilanteen tasoihin Severi Auvisen torjuntojen ohella ja lopulta Hannes Häkkilä siirsi Jokerit edelle. Tarvittiin vielä hyvän ottelun pelanneen Auvisen viimeinen pelastus ja punakeltaiset pääsivät juhlimaan loppuunmyydyssä Keravan Energiahallissa.

Jokerit jatkaa voiton myötä sarjassa neljäntenä. Seuraavan kerran pelataan tiistaina Helsingin jäähallissa, kun vieraaksi saapuu TUTO. Samalla juhlitaan helsinkiläisseuran 56-vuotista taivalta.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit ottelusta:

Edellinen
Edellinen

Kerava kiehui jälleen - katso kuvakooste

Seuraava
Seuraava

Keravan lauantaisauna lämpenee - tässä kokoonpano