Avauserän mahtitehot voiton tae - ”Hienoja onnistumisia laajalla rintamalla”

Jokerit teki ensimmäiseen 20-minuuttiseen viisi maalia Joensuun Kiekko-Poikia vastaan ja karkasi lopulta selvään 8-2-voittoon. Kolme pistettä nosti helsinkiläiset tasaisessa sarjassa kolmanneksi.

Jokerit - JoKP 8-2 (5-0, 2-1, 1-1)
Tilastot (Mestis.fi)

Ensimmäinen erä oli helsinkiläisiltä kauden tehokkain. Jo avausminuutilla Leevi Lemberg vei punakeltaiset johtoon, eikä kotijoukkue sen jälkeen taakseen katsellut. 

Saku Forsblom, Atso Lehtinen ja Santeri Haakana nakuttelivat pakin paikalta seuraavat maalit, jotka olivat jokaiselle herroista kauden ensimmäiset. Haakanalle maali oli myös koko Mestis-uran ensimmäinen.

Illan ylivoimaisesti komein osuma syntyi avauserän lopussa, kun Jesse Liuksiala ajoi maalille ja nosti jalkojensa välistä kiekon takaylänurkkaan. Järvenpään Haukkojen kasvatin osumaa kannattaa käydä ihastelemassa maalikoosteesta.

Toisen erän alkuun Oskari Kalajanniska karkasi alivoimalla tekemään 6-0-maalin ja viimeistään tuolloin peli oli selvä. Kiekko-Pojat kavensi, mutta Olavi Vauhkonen vei kauden avausosumallaan isännät uudelleen kuuden maalin karkumatkalle. Jere Vertanen herkutteli kolmannessa erässä vielä kahdeksannen nyytin helsinkiläisille.

Jokerit voitti avauserän tehokkuutensa ansiosta. Henri Risikko otti tolppien välissä muutaman ison torjunnan tärkeillä hetkillä ja merkkautti kaikkiaan 25 koppia. Selkeässä johtoasemassa Jokerit pystyi kuitenkin pitämään langat hyvin käsissään.

Voittoa ei ehditä pitkään maistelemaan, sillä pelit jatkuvat heti perjantaina Keravalla, jonne vieraaksi saapuu KeuPa HT. Ottelu alkaa klo 18.30.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit pelistä (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Iloisten ilmeiden torstai - katso kuvakooste

Seuraava
Seuraava

Risikko jatkaa maalilla, Sirkiä nousee kokoonpanoon