Arkistonauha | Lukko - Jokerit

Lauantaina Jokerit suuntaa Liiga-kauden toiseen otteluunsa Rauman Kivikylän Areenalle. Lukkoa vastaan on legendaarisella Äijänsuolla pelattu tähän mennessä 82 runkosarjapeliä, joista ensimmäinen voitto 56 vuoden takaa on kertauksen arvoinen.

Jokereiden ja Lukon yhteinen historia alkoi heti helsinkiläisseuran perustamiskaudella 1967-68 Suomen sarjassa, jonne raumalaiset olivat edellisen kauden päätteeksi pudonneet SM-sarjasta. 

Lukko on joukkue, joka on aiheuttanut Jokereille seuran historian ensimmäisen tappion, kun Suomen sarjan toisessa kamppailussa 26.11.1967 Helsingissä loppuluvut kirjattiin 5-8. Legendaarinen Matti Keinonen oli pitelemätön ja merkkautti hattutempun päälle vielä yhden syöttöpisteenkin. ”Mölli” edusti myöhemmin myös Jokereita 1970-luvulla SM-sarjassa.

Jokereiden historian ensimmäisen kauden päätteeksi Lukko nousi takaisin pääsarjaan. Helsinkiläiset seurasivat perässä vuotta myöhemmin.

Äijänsuo ei ole ollut Jokereille historian saatossa suotuisin vierashalli, muttei huonoinkaan. Ensimmäistä voittoa Raumalla juhlittiin toisella SM-sarjakaudella marraskuussa 1970, kun Jouko Öystilä ja Lauri Mononen tekivät tehot 1+1 mieheen ja peli päättyi helsinkiläisten eduksi 4-1.

Hallissa voitto ei varsinaisesti tullut, sillä sen rakentaminen oli vielä kesken: katto puuttui kokonaan ja myös päädyt olivat auki. Toisessa erässä talvi yllätti joukkueet ja yleisön, eikä pelistä meinannut sen jälkeen tulla mitään.

-Lumipyry pilasi ottelun, josta olisi muuten tullut hyvä, sanoi Jokereiden puheenjohtaja Aimo Mäkinen Helsingin Sanomien otteluraportissa.

-Tämä oli selvä osoitus siitä, että jääkiekko on sisähallipeliä. Pojat pelasivat mitä näissä oloissa voi, Mäkinen jatkoi.

-Ollaan gon lumiukoi, tokaisi raumalaisrouva katsomossa HS:n mukaan.

Tulevana lauantaina syyskuussa 2026 pelaajat tuskin joutuvat lumimyräkän armoille edes hallin ulkopuolella. Kivikylän Areenan kattokin on tukevasti paikallaan, kun perinteikäs Lukko viettää 90-vuotisjuhlakauttaan.

Jokerit on pelannut vuodesta 1969 lähtien SM-sarjassa ja myöhemmin SM-liigassa Raumalla yhteensä 82 runkosarjapeliä. Voittoja on tullut 33, tasapelejä seitsemän ja tappioita 42.

Historia Raumalla: Jokerit - Lukko

  • Voitot SM-sarjassa/liigassa: 33-42 (7 tasapeliä)

  • Maaliero: 278-283

  • Suurinumeroisin voitto: 9-1 (30.9.1973)

  • Suurinumeroisin tappio: 3-9 (14.12.1969), 0-6 (18.10.1990), 1-7 (19.12.2007)

Seuraava
Seuraava

Kausiennakko | Juniorien SM-ikäluokkien kaudet käyntiin viikonloppuna