Yksi piste viihdyttävästä kiekkoillasta - ”Loppu harmittaa vietävästi”

Jokerit ja Ketterä pelasivat yli 3000 katsojan edessä Lappeenrannassa viihdyttävän ja laadukkaan Mestis-ottelun. Tasainen yhdeksän maalin peli eteni jatkoajalle, jossa Ketterä oli etevämpi ja otti kaksi pistettä. Jokerileiriä jäi harmittamaan viimeisellä minuutilla hukattu johto.

Ketterä - Jokerit ja. 5-4 (2-1, 1-1, 1-2, 1-0)
Tilastot (Mestis.fi)

Ennen illan peliä eroa toisena (Ketterä) ja kolmantena (Jokerit) olevien joukkueiden välillä oli sarjataulukossa kuusi pistettä. Ketterällä pelejä on kaksi enemmän pelattuna, joten kyseessä oli todellinen kuuden pisteen peli.

Jokerit otti viiden minuutin jälkeen johdon Erkka Seppälän ohjausmaalilla, mutta tämän jälkeen Ketterä takoi kolme osumaa ilman vastausta. Niko Lahtisen ylivoimamaali toisessa erässä toi kuitenkin vieraat maalin päähän ennen viimeistä 20-minuuttista.

Siinä Valtteri Jeskanen survoi Jokerit ensin johtoon ja perään Alexander Forslund pomputteli ylivoimalla helsinkiläiset edelle. Tässä vaiheessa näytti siltä, että Jokerit matkaa kolmeen pisteeseen, mutta Ketterän onnistui tasoittamaan ottelu viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia pelatessa.

Jatkoajalla imatralaiset olivat raikkaampia. Kultakypärä Miku Ronkainen ratkaisi pelin taidokkaalla yksilösuorituksella. Näin Ketterän ero Jokereihin kasvoi seitsemään pisteeseen, kun runkosarjaa on kotijoukkueella jäljellä kaksi ja vierailla neljä ottelua.

Jokerit jatkaa pelejä heti lauantaina Helsingin jäähallissa, jonne vieraaksi saapuu neljäntenä oleva Kiekko-Espoo.

Päävalmentajien lehdistötilaisuus (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Pelaajat kiittävät faneja alkukaudesta: "Hienoa olla kotona"

Seuraava
Seuraava

Maalikooste: Ketterä - Jokerit