Tuomola, Forsblom, Heikkeri ja Risikko jatkavat Jokereissa

Jokerit on solminut jatkosopimukset puolustajien Riku Tuomolan ja Saku Forsblomin sekä maalivahtien Sisu Heikkerin ja Henri Risikon kanssa.

Kulunut sesonki oli Tuomolalle läpimurtokausi. Ensimmäistä kauttaan Jokereissa pelannut puolustaja teki Mestiksen runkosarjassa uuden ennätyksen tehotilastossa lukemin +52, jonka lisäksi hän voitti puolustajien pistepörssin runkosarjassa (12+31=43) sekä pudotuspeleissä (2+13=15). Lisäksi 22-vuotias Tuomola palkittiin kauden päätteeksi sarjan parhaana puolustajana.

  • Riku on sitoutunut kehittämään uraansa määrätietoisesti ja on meille iso tulevaisuuden palanen. Hän osoitti päättyneellä kaudella olevansa yksi Mestiksen kärkipuolustajista ja pystyi kantamaan isoa vastuuta niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Monipuolisuutensa, urheilullisuutensa ja päättäväisyytensä ansiosta uskomme, että hän tulee pelaamaan tulevaisuudessa korkeammalla tasolla yhtä tärkeässä roolissa, Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kertoo.

Kaksi kautta Jokereissa pelannut 27-vuotias Forsblom on joukkueelle äärettömän tärkeä pelaaja niin kentällä kuin pukukopissakin. Uhrautuvasta pelityylistään tunnettu puolustaja tulee olemaan kokemuksensa myötä yksi ensi kauden joukkueen johtohahmoista.

  • Saku on erinomainen soturi, joka laittaa sielunsa ja kroppansa likoon seuran eteen joka päivä. Sakun esimerkillä on iso merkitys koko joukkueelle, Yrjänheikki toteaa.

Myös ensi kaudella Jokereissa jatkavalle Heikkerille viime kausi oli huikea. Ensimmäisellä aikuisten sarjakaudellaan 21-vuotias Heikkeri torjui runkosarjassa 32 ottelussa prosentilla 92,64 % ja piti maalinsa puhtaana yhdeksässä ottelussa. Kauden päätteeksi hänet palkittiin Mestiksen parhaana maalivahtina.

  • Sisu on pelannut koko uransa Jokereissa, mikä kertoo vahvasta sitoutumisesta seuraan. Hän pelasi erinomaisen kauden ja on nyt valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan. Sisu on pystynyt nostamaan tasoaan aina, kun haasteet kasvavat. Hänen kehityspotentiaalinsa sekä Jokeri-identiteettinsä tekevät hänestä seuralle erittäin arvokkaan pelaajan nyt ja tulevaisuudessa.

Risikolle tuleva kausi on viides Jokereissa, ja kolmas edustusjoukkueeessa. 22-vuotias maalivahti pelasi runkosarjassa viime kaudella 17 ottelua ja torjui prosentein 92,45.

  • Kahden viime kauden aikana Henri on osoittanut kykenevänsä pelaamaan menestyksekkäästi Mestis-tasolla. Hän on periksiantamaton maalivahti, joka pelaa jokaisen tilanteen loppuun asti. Viime kaudella Henri osoitti pystyvänsä olemaan voittava maalivahti aina pelatessaan.

  • Meillä on erinomainen maalivahtikaksikko, joka on kilpailullinen ja kehitystä vauhdittava tandemi – molemmat ajavat toisiaan eteenpäin joka päivä ja tekevät toisistaan parempia, urheilutoimenjohtaja jatkaa.

Tuomolan, Forsblomin ja Risikon sopimukset ovat 1+1-vuotisia ja Heikkerin 2-vuotinen.

Seuraava
Seuraava

Mestaruusjuhlat lauantaina 10.5. Vanhalla ylioppilastalolla