Toisen polven jokeripelaajat Virta ja Tuulola viihtyivät areenalla jo lapsina

Miten isät edellä, niin pojat perässä. Patrik Virta, 30, ja Eetu Tuulola, 28, pyörivät parisenkymmentä vuotta sitten innokkaina Jokereiden pukukopissa. Nyt he ovat tulleet jättämään jälkensä myös kaukalon puolelle.

Eetun isä Marko muistetaan Jokereista jo 1990-luvulta, jolloin luottopuolustaja voitti helsinkiläisseurassa kaksi SM-liigan mestaruutta ja yhden EM-kullan. Keväällä 1998 Eetu saapui maailmaan 17. maaliskuuta, ja isän ensimmäinen pesti punakeltaisissa päättyi SM-liigan pronssiin vajaa kuukausi myöhemmin.

Marko eli tuttavallisemmin ”Tuuski” palasi Jokereiden takalinjoille kausiksi 2006-08, jolloin myös Eetu alkoi ensimmäistä kertaa ottaa haltuun areenan tiloja. Joitain kertoja hän pääsi jäällekin, jolloin oli hyvä pitää pää ylhäällä, kuten videohaastattelusta selviää.

Samaan aikaan myös Patrik Virta oli tuttu näky Jokereiden kopissa, kun hänen isänsä Tony eli ”Toke” edusti seuraa vuosina 2005-08. Perhe asui Hämeenlinnassa, josta pelejä tultiin usein katsomaan junalla.

Kopissa pojilla oli tapana kysellä pelaajilta mailoja itselleen, joskin Patrik muistelee, että Eetu oli tässä häntä aktiivisempi. Molemmat koltiaiset ovat sittemmin kasvaneet aikuisiksi ja ehtineet tehdä jo tässä kohtaa merkittävän uran ammattilaiskaukaloissa. Kummankin palkintokaapista löytyy kaksi Liiga-mestaruutta, ja kokemusta on karttunut myös ulkomaisista sarjoista.

Nyt molemmat ovat toisen polven jokeripelaajia. Heillä on lämpimiä muistoja katsomosta ja kopista, joissa viettivät paljon aikaa lapsuusvuosinaan. Kun Liigan runkosarja pyörähtää käyntiin syyskuussa, nimet Virta ja Tuulola viilettävät jälleen areenan jäällä. Se merkitsee molemmille paljon.

Seuraava
Seuraava

Viikkoinfo 33/2026: Harjoitusottelut jatkuvat viikonloppuna Mikkelissä