Tiedote: Hyökkääjä Henri Nikkanen Jokereihin kaksivuotisella sopimuksella

Jokereiden hyökkäys vahvistuu Henri Nikkasella, joka saapuu Helsinkiin kaksivuotisella sopimuksella.

Mikkelin Jukurien 25-vuotias kasvatti on loistanut kaksi edellistä kautta SaiPassa, ja pelasi itsensä viimeistään viime kaudella Liigan sentterieliittiin. Hän oli päättyneellä kaudella muun muassa tilastokärkenä voitetuissa aloituksissa (735/1301) sekä teki 60 runkosarjaotteluun tehot 27+29=56 ja 14 playoffs-otteluun 7+4=11. SaiPan kausilta muistoksi jäivät myös SM-hopea (2025) ja SM-pronssi (2026).

SaiPan lisäksi hyökkääjä on pelannut Liigassa Jukureissa ja Pelicansissa. Kaikkiaan hänellä tilillään on 230 runkosarjaottelua.

Nikkanen (196/98) on Winnipeg Jetsin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2019, ja hän pelasi ennen siirtymistään SaiPaan AHL:ää neljällä kaudella Manitoba Moosen riveissa.

- Henri on juuri sellainen sentteri, jonka jokainen joukkue tarvitsee voittaakseen pelejä: Hän tekee pisteitä, voittaa aloituksia ja puolustaa hyvin, Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki toteaa.

Nikkanen kuvailee itseään pelaajana kahden suunnan sentteriksi, joka pystyy tuomaan omat vahvuutensa sekä puolustus- että hyökkäyspäähän.

Ensi kaudesta hän odottaa kovaa vuotta niin Jokereille kuin muillekin Liiga-organisaatioille.

- Tulee olemaan paineiden vuosi, mutta juuri paineen alla hyvät pelaajat ovat parhaimmillaan, joten lähdetään nauttimaan. Tulee aivan varmasti hieno vuosi pelaajille ja faneille, Nikkanen hehkuttaa.


Liigan superkauden kausikortit ovat nyt myynnissä – Varmista oma paikkasi Veikkaus Arenalta nyt: jokerit.fi/kausikortit

Seuraava
Seuraava

Tiedote: Olle Eriksson Ek Jokereiden maalille yksivuotisella sopimuksella