Puheenjohtajan kirje: Mestareina eteenpäin

Urheilullisesti kausi 2025–2026 oli täydellinen onnistuminen. Paineet ja odotukset olivat korkealla kauteen lähdettäessä, sillä hallitsevana mestarina ja ennakkosuosikkina jokainen vastustaja antoi jokaisessa kohtaamisessa kaikkensa.

Kauden aikana saimme lisäksi nauttia merkittävistä uutisista, kuten paluusta Veikkaus Arenalle sekä Liiga-paikan varmistumisesta jo kesken kauden. Nämä tekijät olisivat voineet vaikuttaa joukkueeseen, mutta näin ei käynyt. Mikään ei horjuttanut keskittymistä kuluvaan kauteen ja sen tavoitteeseen – siitä iso kiitos kuuluu pelaajille, valmentajille sekä koko urheilupuolelle!

Pääsemme sulkemaan Mestis-kappaleen ei vain hallitsevana vaan kaksinkertaisena mestarina. Sen myötä kolme vuotta sitten laadittu suunnitelma saatiin maaliin onnistuneesti. Olemme palanneet sinne minne kuulumme: kotiin areenalle ja suomalaisen jääkiekon pääsarjatasolle.

Haluan kiittää kaikkia fanejamme kuluneesta kolmesta vuodesta. Kannustus alkoi Espoossa ja huipentui yhtä huikeana Lappeenrannassa viime lauantaina. Toivottavasti kuudes kenttäpelaaja on tukenamme myös tulevaisuudessa auttamassa joukkuetta menestykseen.

Menestyksestä huolimatta kausi oli taloudellisesti äärimmäisen haastava. Taustalla ovat nousseet kulut, joista yksi merkittävimmistä on ollut organisaation systemaattinen kasvattaminen liigavalmiuteen. Lisäksi ottelutapahtumien kustannukset ovat olleet samalla tasolla esimerkiksi Tampereen liigajoukkueiden kanssa, vaikka tulot pysyivät Mestis-tasolla. Myös kotiotteluiden yleisömäärien lasku Liiga-paikan varmistumisen jälkeen hankaloitti kuluneen kauden taloutta omalta osaltaan.

Olimme kuitenkin varautuneet näihin riskeihin, ja selviämme niistä myös taloudellisesti, eikä meidän ole tarvinnut tehdä muutoksia ensi kauden suunnitelmiin. Palaamme talouden lukuihin sekä muihin suunnitelmiin tarkemmin kesällä julkaistavassa puheenjohtajan katsauksessa.

Vaikka kausi on juuri päättynyt, katseet on toimistolla jo käännetty Liigan paluukauteen. Joukkueen rakentaminen on hyvällä mallilla, ja tulemme kokoamaan kilpailukykyisen ryhmän, vaikka lähdemme sarjaan haastajan roolissa. Menestys vaatii paljon työtä, oikeita valintoja sekä ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä kaikilla osa-alueilla.

Lähtölaskenta Liigan paluukauteen alkaa pian, sillä kausikorttien ennakkomyynti käynnistyy ensi maanantaina porrastetusti. Myynti alkaa ensin playoffs-kausikorttilaisille, minkä jälkeen vuorossa ovat muut ennakkomyyntiin oikeutetut. Korttien hinnat tulevat nousemaan merkittävästi Mestis-kausilta takaisin liigatasolle. Yksi keskeinen syy on ottelumäärän kasvu: kotipelejä pelataan 24 sijaan jopa 32 tai 34. Lisäksi tulemme pelaamaan kaikki kotiottelut Veikkaus Arenalla, joka tuo meille merkittävän kasvun tapahtumakuluihin suuremman pelimäärän johdosta. Sarjatason vaihtumisen myötä myös joukkue- sekä muut kiinteät kulut tulevat nousemaan reilusti. Meidän yksi keskeisimmistä tavoitteista on edelleen jatkaa Jokereiden talouden rakentamista kestävälle pohjalle, joka mahdollistaa organisaation kehittymisen kohti maamme kärkeä.

Tulemme myös ensi kaudella käyttämään kaikkien otteluiden lipunmyynnissä dynaamista hinnoittelua, ja sen vuoksi suosittelemme vahvasti kausikortin hankkimista. Varsinkin kiinnostavimpien pelien istumapaikkojen lippujen hinnat tulevat nousemaan korkeiksi. Näihin kuuluvat muun muassa kauan odotetut paikallispelit IFK:ta sekä ottelut muita Liigan huippujoukkueita vastaan.

Kauden aikana tulemme järjestämään myös yhteisö- ja perheotteluita, joihin tulemme toteuttamaan edukkaampia lippupaketteja. Näin pyrimme mahdollistamaan kaikkien halukkaiden pääsyn areenalle katsomaan Jokereita ensi syksyn ja talven aikana.

Vaikka odotamme jo innolla tulevaa kautta, tulemme juhlistamaan Mestis-mestaruutta yhdessä 18.4. järjestettävässä Jokeripäivässä. Sen myötä on juuri täydellinen hetki sulkea kirja ensimmäisen rupeaman osalta, ja avata uusi upea ajanjakso Jokereiden palatessa Liigaan kaudelle 2026-2027.

Nauttikaa mestaruudesta ja keväästä. Toivottavasti näemme teidät kaikki taas syksyllä kun kiekko putoaa jäähän!

Mikko Saarni
Puheenjohtaja
Jokerit Helsinki Oy

Seuraava
Seuraava

Jokereiden kauden päätöstapahtuma lauantaina 18.4. Olympiastadionilla – Mestaruusjatkot Veikkaus Arenalla