Ottelukooste: Jokereille kauden ensimmäinen voitto Turusta - Suni ratkaisi jatkoajalla
Jokerit nappasi lauantaina kauden ensimmäisen voittonsa TUTO Hockeysta ja venytti samalla voittoputkensa jo kahdeksaan otteluun. Voitto Kupittaalta ratkesi jatkoajalla, kun Oliver Suni sinetöi loppulukemat 2-3:een.
Jokerit meni ottelun avauserässä 0-1-johtoon Aleksi Mustosen maalilla, mutta kotijoukkue väänsi itsensä 2-1-johtoon toisessa erässä.
Ottelu eteni tasaväkisesti, mutta kolmannen erän viimeisillä minuuteilla Jokereille tarjoutui mahdollisuus tasoittaa, kun TUTOn Samu Markkula joutui istumaan kahden minuutin rangaistusta huitomisesta. Jokerit tarttui tilaisuuteen, eikä ylivoima ehtinyt vanhettua kuin reilun 10 sekuntia ennen kuin Jesse Liuksiala laukoi ottelun tasoihin.
Jatkoajalla Suni pääsi riiston jälkeen yksinläpi, eikä erehtynyt.
- Mielestäni tämä oli hyvätasoinen Mestis-ottelu. TUTO pelasi erinomaisesti ja me oltiin kärsivällisiä. Saatiin se ylivoima, päästiin tasoihin ja jatkojen kautta voitettiin, Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen summasi ottelun .
- Tiedettiin, miten TUTO pelaa ja että he pelaavat sitä peliä erinomaisesti. Tiedettiin, että tulee tiukka vääntö. Oli kyllä hieno ilta: Hyvin yleisöä ja hyvä fiilis, Valtonen kehui ottelutapahtumaa.
Jokerit pelaa ensi viikolla vain yhden ottelun. Joukkue vierailee perjantaina Nokialla Pyryn vieraana.

