Ottelukooste: Ei sarjapisteitä Jokereille Nokialta
Pyry lähetti Jokerit perjantaina kotimatkalle Nokialta ilman sarjapisteitä, kun ottelu päättyi kotijoukkueen 3-2-voittoon.
Jokerit nousi ottelussa kahdesti tasoihin, mutta kotijoukkue ratkaisi voiton kolme minuuttia ennen päätössummeria Niko Himmasen osumalla.
Pyry vei peliä avauserässä, mutta Ville Leskinen nosti vieraat 1-1-tasoihin ylivoimalla toisessa erässä. Jokereille tarjoutui erässä runsaasti ylivoimaa, kun Pyry nappasi neljä kaksiminuuttista. Joukkue ei kuitenkaan onnistunut tekemään yhtä maalia enempää.
- Olimme ensimmäisessä erässä ihan jaloissa. Pyry tuli kovaa, eikä me oltu valmiina kamppailemaan, vaikka tiesimme, että he kamppailevat kovaa ja pelaavat tosi aktiivisesti, Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen totesi ottelun jälkeen.
- Toinen erä oli meiltä erinomainen. Olisi siinä voinut muutaman maalin tehdä enemmänkin.
Kolmanteen erään mentiin Pyryn 2-1-johdossa, mutta Jokerit nousi uudelleen tasoihin Otso Rantakarin onnistumisen myötä. Kotijoukkue oli kuitenkin lopulta tehokkaampi ja vei voiton Himmasen osumalla.
- Tietysti harmittaa tuo loppu. Selkeä kahdella kahta vastaan hyökkäys muuttui kaksi-ykköseksi omiin. Mutta jääkiekko on tällaista. Pelit jatkuu huomenna ja mennään eteenpäin, Valtonen summasi.
Jokerit pelaa huomenna lauantaina viikon päätösottelunsa Nordiksella. Vieraaksi Helsinkiin saapuu Imatran Ketterä.

