Määttä ylisti vastustajaa ja kannattajia: “Suomen parhaat ja mahtavimmat”

Jokerit kaatui kauden viimeisessä pelissä tehottomuuteen. Helsinkiläisillä oli paikkansa haastaa Hermes, mutta etenkin ensimmäisessä ja toisessa erässä viimeistely jäi piippuun.

Hermes - Jokerit 6-1 (1-0, 2-0, 3-1)
Tilastot (Mestis.fi)
Hermes jatkoon voitoin 4-2

Kuudes puolivälieräottelu alkoi Jokereiden merkeissä, kun Kokkolaan matkanneet punakeltaisten kannattajat panivat parastaan katsomossa ja joukkue otti pelin haltuun kaukalossa. Alkuminuuttien ylivoima ei tuottanut tulosta, eikä maalipuiden väliin löydetty myöhemminkään erässä.

Toisen ylivoimapelin aikana Hermes iski vastaan ja Sisu Yliniemelle tuomittiin rangaistuslaukaus. Sen hyökkääjä viimeisteli varmasti ja vei kotijoukkueen johtoon.

Toisessa erässä Jokereilla ei ollut onnea matkassa omassa päässä, kun kaksi epäselvää tilannetta johti Hermeksen maaleihin. Yhtäkkiä tilanne oli 3-0, eikä äärimmäisen tiiviisti puolustanutta ryhmää näyttänyt horjuttavan mikään.

Jokerit painoi peliä vastustajan päähän, mutta hyvistäkään paikoista ei kiekkoa saatu ohi Sisu Yliniemen. Laukaukset punakeltaiset veivät ottelussa luvuin 77-40.

Kolmannessa erässä Hermes meni 4-0-johtoon, kunnes Jesse Liuksiala onnistui ylivoimalla. Isännät viimeistelivät lopussa vielä kahdesti tyhjiin ja taululle kirjattiin tylyt loppuluvut 6-1. Ottelusarja meni Hermekselle voitoin 4-2.

Jokereiden päävalmentaja Tero Määttä kehui vastustajan pelisapluunaa taiston tauottua ja antoi helsinkiläisseuran kannattajille ison tunnustuksen koko kaudesta.

Päävalmentajien lehdistötilaisuus:

Edellinen
Edellinen

Juniorivalmentajat kaudelle 2024-25 nimetty

Seuraava
Seuraava

Tulokseen syvästi pettynyt Forsblom kiitti faneja