Maaleja kaivattiin, maaleja saatiin

Jokerit ja Kiekko-Vantaa tarjoilivat Keravalle saapuneelle yli tuhatpäiselle yleisölle 13 maalin illan. Helsinkiläiset kampesivat 8-5-voittoon vaiherikkaassa kamppailussa.

Jokerit - Kiekko-Vantaa 8-5 (2-3, 3-0, 3-2)
Tilastot (Mestis.fi)

Avauserässä Kiekko-Vantaa meni johtoon, mutta Jokerit kuittasi tilanteen edukseen varhaisen aikalisän jälkeen Mathias Hännisen ja Jesse Liuksialan osumilla. Tämän jälkeen Väinö Sirkiän ulosajo aiheutti Jokereille päänvaivaa ja vitosen aikana Kiekko-Vantaa otti uudelleen johdon kahdella osumallaan avauserän lopussa.

Jokerit vaihtoi toiseen erään maalille Severi Auvisen, joka korvasi Henri Risikon. Auvinen sai olla kohtuullisen rauhassa koko erän, kun Jokerit vyörytti hyökkäyksiään toisessa päässä. Liuksialan illan toinen toi isännät tasoihin, Leevi Lemberg iski 4-3-maalin rankkarista ja Emil Oksanen sai maalihanansa vihdoin auki. Näin Jokerit lähti toiselle erätauolle 5-3-johdossa.

Kolmannen erän alkuun Oksanen osui toistamiseen, kunnes Kiekko-Vantaa teki kaksi nopeaa maalia ja tuli jälleen iskuetäisyydelle. Valtteri Jeskasen 7-5-maali antoi Jokereille jälleen hieman hajurakoa ja Liuksialan hattutempun varmistanut osuma 8-5:een oli viimeinen niitti.

Tunnelma Keravalla oli kenties maalijuhlistakin johtuen loistava läpi ottelun. Fanit ottivat uuden kotihallin heti omakseen ja tekivät illasta erityisen.

Harjoituskauden viimeinen ottelu pelataan ensi viikon perjantaina Keravalla. Vastaan asettuu Imatran Ketterä.


Edellinen
Edellinen

Maalikooste: Jokerit - Kiekko-Vantaa

Seuraava
Seuraava

Maaginen Kerava - katso perjantain kuvakooste