Kalajanniska ja Hänninen vahvistamaan hyökkäystä

Jokerit on tehnyt kauden 2023-24 kattavat sopimukset hyökkääjien Oskari Kalajanniskan ja Mathias Hännisen kanssa. Kalajanniska pelasi vahvan viime kauden Mestiksen Hermeksessä, kun taas Hänninen oli loppukaudesta Jokereiden U20-joukkueen vahvuudessa saavuttamassa SM-hopeaa.

-Olemme erittäin iloisia, että nämä kaksi pelaajaa vahvistavat hyökkäystämme tulevalla kaudella. Molemmilla on äärimmäisen kova työmoraali, jonka ansiosta he sopivat ryhmäämme erinomaisesti, sanoo Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki.

-Joukkueen rakentaminen etenee aikataulussa. Nyt kasassa on kaksi maalivahti-, yhdeksän puolustaja- ja 13 hyökkääjäsopimusta. Kokoonpanoa täydennetään vielä kesän tai alkusyksyn aikana muutamalla pelaajalla, Yrjänheikki jatkaa.

Haapajärveltä kotoisin oleva Kalajanniska, 23, tehtaili Hermeksessä viime kaudella 47 runkosarjapelissä pisteet 11+30=41. Pudotuspeleissä kuuden kamppailun saldo oli 2+3=5. Hän on pelannut Mestiksessä myös KeuPa HT:n ja TUTO Hockeyn paidassa.

-Kun selvisi, että Jokerit on Mestikseen tulossa, niin oli minulle agentin kanssa päätavoite päästä tänne pelaamaan. Kun Jokereista sitten tuli puhelua, niin into vain lisääntyi ja halusin tietysti antaa itsestäni hyvän vaikutelman. Nyt on hieno fiilis, kun päästiin yhteisymmärrykseen, Kalajanniska kertoo.

Junioreissa hyökkääjä edusti pitkään JYPiä, jossa teki myös Liiga-debyyttinsä kaudella 2018-19. Kotimaan pääsarjassa hänelle on kertynyt kaikkiaan 44 ottelua, joissa on syntynyt 2+2=4. pistettä.

Kalajanniska liittyy Jokereiden vahvuuteen elokuun alussa, kun joukkueharjoitukset käynnistyvät omatoimisen jakson jälkeen. Hän pelaa helsinkiläisseurassa numerolla 19.

Hänninen, 22, pelasi viime kaudella 31 Mestis-kamppailua KeuPa HT:n riveissä tehoin 1+10=11. Hyökkääjä päätti kauden Jokereiden U20-joukkueessa, joka saavutti SM-hopeaa. Hän teki 12 playoff-pelissä 2+4=6 pistettä.

-Pienestä pitäen olen ollut jokerifani, ja on tosi siistiä, että täällä pääsee jatkamaan. Näen, että tämä on minulle paras paikka kehittyä; täällä on tuttu valmennus, hyvät puitteet ja joukkueen sisällä kova kilpailutilanne, joka myös kehittää pelaajaa, Hänninen kertoo.

Haminasta kotoisin oleva ja usean vuoden KooKoon junioreissa pelannut Hänninen esiintyi Jokereiden U20-joukkueessa ensimmäisen kerran kaudella 2020-21. Hän teki Mestis-debyyttinsä seuraavalla kaudella Kiekko-Vantaan paidassa.

Toukokuusta lähtien Hänninen on ollut Jokereiden Mestis-joukkueen harjoitusvahvuudessa. Hän pelaa helsinkiläisseuran riveissä tulevalla kaudella numerolla 9.

Edellinen
Edellinen

Pelaajat tutuksi: Jesse Liuksiala

Seuraava
Seuraava

Pelaajat tutuksi: Jere Vertanen