Kahden kotimatsin viikko alkaa - tässä kokoonpano Hermes-peliin

Jokerit kohtaa Kokkolan Hermeksen tänään tiistaina Keravalla viikon ensimmäisessä kotiottelussaan. Helsinkiläisten maalilla jatkaa lauantain ulkoilmaottelussa torjunut Henri Risikko.

Jokerit vieraili viikonloppuna Joensuussa, jossa pelattiin 3700 katsojan edessä Mestiksen Talviklassikko. Helsinkiläiset hakivat lumipyryn keskeltä kaksi pistettä voittomaalikilpailun kautta ja pääsivät juhlimaan Pohjois-Karjalaan matkanneiden kannattajiensa kanssa.

Bussin nokka suunnattiin nopeasti Helsinkiin, jossa harjoiteltiin maanantaina. Tänään edessä on jälleen iso ottelu, sillä neljäntenä oleva Jokerit ja kuudentena oleva Hermes taistelevat samoista sijoista.

Kokoonpanoon tulee kaksi muutosta sitten lauantain, kun Olavi Vauhkonen ja Jere Vertanen jäävät sivuun loukkaantumisten vuoksi. Niclas Tenhovuori palaa pelikieltonsa jälkeen hyökkäykseen ja Jerkko Virtala takalinjoille. Loukkaantuneena sivussa on Vauhkosen ja Vertasen lisäksi Joona Korhonen.

Hermekselle uuden vuoden alku on ollut tahmea, sillä viidestä pelistä on tullut neljä tappiota. Viimeksi lauantaina joukkue hävisi kovaan vireeseen yltynyttä Kiekko-Vantaata vastaan kotonaan lukemin 4-5. Hermes on Mestiksessä kuudentena viisi pistettä Jokereita perässä.

Jokerit vieraili Kokkolassa marraskuun alussa, jolloin joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Hermeksen eduksi lukemin 5-2. Helsinkiläiset johtivat avauserän jälkeen 2-1, mutta toisen erän musta kuusiminuuttinen, jonka aikana isännät tekivät neljä maalia, käänsi pelin.

Tämän illan ottelu Keravan Energiahallissa alkaa klo 18.30. Liput hankit Ticketmasterin verkkosivuilta.

Jokerit suosittelee yleisöä saapumaan paikan päälle julkisilla liikennevälineillä. Hallin edustalla käytössä olevalla Kalevan Urheilupuiston parkkipaikalla on hyvin rajallinen määrä paikkoja. Jos saavut paikan päälle henkilöautolla, varaudu siihen, ettei vapaita paikkoja ole.

Urheilupuiston parkkipaikalla on voimassa maksullinen pysäköinti, jonka maksut suoritetaan Easypark ja Parkman -mobiilisovelluksilla. Pysäköinnin hinta ottelutapahtuman ajaksi on 15 euroa. Ottelun aikana suoritetaan pysäköinninvalvontaa.

Yleisöä pyydetään huomioimaan myös, että A-katsomo kokonaisuudessaan ja osa B-katsomosta ovat anniskelualueita (K18), joihin alaikäisillä ei ole pääsyä. C-katsomo, osa B-katsomosta sekä päädyn seisomakatsomo ovat sallittuja ja niihin pääsy on kaikenikäisillä.

Jäähallin myyntipisteissä käytössä on ainoastaan korttimaksu.

Tervetuloa Keravalle kannustamaan Jokerit voittoon!

Jokereiden kokoonpano:
9 Mathias Hänninen - 16 Teemu Henritius - 13 Niclas Tenhovuori
25 Emil Kuusla - 22 Alexander Forslund - 51 Leevi Lemberg
19 Oskari Kalajanniska - 81 Erkka Seppälä (A)  - 21 Otto Karvinen (A)
27 Onni Lind - 14 Jesse Liuksiala - 19 Väinö Sirkiä

11 Valtteri Jeskanen - 7 Hannes Häkkilä
77 Santeri Haakana - 47 Saku Forsblom (C)
3 Kalle Kangas - 50 Atso Lehtinen
43 Jerkko Virtala

35 Henri Risikko (30 Ville Kolppanen)

Edellinen
Edellinen

Maalikooste: Jokerit - Hermes

Seuraava
Seuraava

Tiistaina mennään Keravalla - “Tulee kova kamppailuottelu”