Jokerit ja CHS Group yhteistyöhön

Jokerit ja kotimainen kuljetus- ja logistiikka-alan yritys CHS ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyön tavoitteena on kasvattaa molempien brändien tunnettuutta ja omilla toimilla edistää ympäristövastuuta.

-Keskustelut yhteistyöstä CHS:n kanssa sujuivat nopeasti ja löysimme helposti yhteisen sävelen. CHS on luotettava kumppani, jonka kanssa pääsemme yhdessä kasvattamaan toistemme brändiarvoa ja sitä kautta liiketoimintaa. Lisäksi ympäristövastuuseen liittyvät arvomme kohtaavat. Haluamme että ne näkyvät pelkkien sanojen sijaan vahvoina tekoina, kertoo Jokerit Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Antti-Jussi Niemi.

-Koemme merkittäväksi päästä mukaan Jokereiden kumppaniksi ja tukemaan suuria tunteita ja suomalaisten sydäntä lähellä olevaa lajia sekä rakentamaan joukkueen menestystä tuleville vuosille. Nuorten tukeminen on aina ollut tärkeässä roolissa CHS:lle ja tiedän, että Jokereiden uudella aikakaudella siihen tullaan kiinnittämään paljon huomiota. Meille on ilo olla mukana legendaarisen joukkueen paluussa ja olemme innoissamme siitä, että samalla pääsemme kasvattamaan verkostojamme sekä tunnettavuutta kotimaisena ja vastuullisena alan toimijana, CHS Groupin omistaja & hallituksen puheenjohtaja Juha Harjula sanoo.

CHS Group on nopeasti kasvava kotimainen perheyritys, joka kuuluu Suomen suurimpiin logistiikka-alan yrityksiin. CHS Group tarjoaa kuljetus-, huolinta- ja varastointipalveluita sekä toimitusketjun hallintaratkaisuja kaikkialla maailmassa. www.chs.fi.

Edellinen
Edellinen

Kapteenisto nimetty kaudelle 2023-24 - "Vaatimustason asettaja ja laadunvalvoja joukkueen sisällä"

Seuraava
Seuraava

Jokerit kohtaa Ketterän perjantaina 8.12. Lappeenrannassa