Jokereille kolme pelaajavahvistusta KOOVEEstä

Puolustaja Jeremi Wehmas sekä hyökkääjät Niko Lahtinen ja Santtu Hakanen liittyvät Jokereiden vahvuuteen loppukauden mittaisilla sopimuksilla. Kolmikko on pelannut tällä kaudella Mestistä KOOVEEssä.

-Runkosarjaa on jäljellä kahdeksan peliä ja tietysti pudotuspeleissä tavoitteemme on mennä mahdollisimman pitkälle. Halusimme kokoonpanoomme lisää laajuutta, mutta sitäkin tärkeämpää oli löytää laatua niille paikoille, joille sitä tarvitsemme. Tässä onnistuimme ja iso kiitos menee KOOVEElle, että alusta lähtien yhteistyö heidän kanssaan oli sujuvaa ja että he mahdollistivat nämä siirrot, kertoo Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki.

Wehmas, 25, on edustanut KOOVEEtä neljällä kaudella ja toiminut niistä kolmella myös joukkueen kapteenina. Tämän kauden 42 pelissä puolustaja on tehnyt 2+5=7 pistettä ja saanut jääaikaa ottelua kohden keskimäärin 21 minuuttia ja 57 sekuntia, joka on yli 20 ottelua pelanneista Mestis-pelaajista seitsemänneksi eniten.

Lahtinen, 27, on tehnyt KOOVEEssä tällä kaudella 32 pelissä 14+14=28 pistettä. Kahdella viime kaudella hyökkääjä on pelannut Itävallassa ja Englannissa. Riihimäeltä kotoisin oleva Lahtinen on pelannut Mestiksessä urallaan viidellä kaudella 184 ottelua, joissa on syntynyt 70+71=141 pistettä.

Hakanen, 23, on tehtaillut tämän kauden 38 pelissä 5+13=18 pistettä. Aloitusten voittoprosentti on sentterillä 55,4, joka on yksi Mestiksen parhaista, kun otetaan huomioon, että aloituksia on takana 771 eli kolmanneksi eniten kaikista sarjan pelaajista. Hakanen on pelannut urallaan 43 Liiga-ottelua HPK:n paidassa.

Kaikki kolme pelaajaa liittyivät Jokereiden harjoitusvahvuuteen torstaina. Wehmas pelaa Jokereissa numerolla 2, Lahtinen 10 ja Hakanen 45.

Edellinen
Edellinen

Yrjänheikki: Saimme laadukkaita pelaajia tonteille, joihin tarvitsimme vahvistusta

Seuraava
Seuraava

Ystävänpäivän tarjous: 2 lippua yhden hinnalla lauantain TUTO-peliin