Erikoistilanteet ratkaisivat, IPK otti jatkoaikavoiton

Jokerit ei yltänyt parhaimpaansa vuoden 2024 ensimmäisessä ottelussaan, kun sarjakärki IPK haki Helsingistä jatkoaikavoiton. Jokerit oli kahden erän jälkeen 2-1-johdossa, mutta ylivoimapeli vei vieraat voittoon.

Jokerit - IPK ja. 2-3 (1-1, 1-0, 0-1, 0-1)
Tilastot (Mestis.fi)

IPK tuli otteluun päättäväisesti ja otti suorasta hyökkäyksestä johdon ensimmäisen viiden minuutin aikana. Jokerit sai erän edetessä omaa pakettiaan paremmin toimimaan ja Mikko-Matti Paakkolan päähän kohdistunut taklaus Oskari Kalajanniskaan antoi helsinkiläisille viiden minuutin ylivoimamahdollisuuden. Sitä ei jätetty käyttämättä, vaan Väinö Sirkiä ohjasi kauden avausmaalillaan isännät tasoihin.

Myös toisessa erässä Jokerit oli tehokas ylivoimalla, kun ottelun puolivälissä Kalajanniska naulasi kauden 16. osumansa. Saldo oikeuttaa Mestiksen maalipörssissä kolmanteen sijaan tällä hetkellä.

Kolmannessa erässä Jokerit taisteli, mutta IPK tuli ylivoimalla väkisin rinnalle. Austin Alger ohjasi takatolpalta illan toisen maalinsa tutkapari Ludwig Perssonin syötöstä.

Kolmannen erän lopussa Jokerit joutui viiden minuutin alivoimalle, kun Niclas Tenhovuori lähti suihkuun päähän kohdistuneesta taklauksesta. Laukauksia blokattiin alivoiman aikana antaumuksella ja kotiyleisö kannusti omiaan hurmiossa. Upea taistelu vei pelin jatkoajalle.

Erikoistilanteet olivat illan sana, ja jatkoajalla IPK ratkaisi kamppailun edukseen ylivoimalla. Illan tehomiehet Ludwig Persson (0+3) ja Alger (2+1) alustivat Alex Beradinellille maalin eteen ohjauspaikan ja loppulukemat kirjattiin Jokereiden kannalta harmittavasti 2-3.

Helsinkiläisten neljän ottelun mittainen voittoputki tuli päätökseen, mutta pisteputki kasvoi seitsemään peliin. Jokerit pelaa seuraavan kerran ensi viikon perjantaina Iisalmessa, jolloin lähdetään hakemaan revanssia IPK:sta.

Päävalmentaja Tero Määtän kommentit ottelusta (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Fanit upeasti joukkueen tukena - katso kuvat

Seuraava
Seuraava

Henritius ja Häkkilä mukana - tässä kokoonpano vuoden avauspeliin