Ensimmäinen kiinnitys upealla taistelulla

Leevi Lemberg teki kaksi maalia ja Henri Risikko pelasi mahtavan ottelun tolppien välissä, kun Jokerit otti avausvoittonsa Hermeksestä puolivälierien kolmannessa ottelussa. Voitto oli punakeltaisille elintärkeä.

Jokerit - Hermes 3-2 (2-1, 0-0, 1-1)
Tilastot (Mestis.fi)
Hermes johtaa voitoin 2-1 (4 voitolla jatkoon)

Jokerit tuli päättäväisesti sunnuntai-iltana kotiyleisön eteen ja otti nopeasti ohjat. Vielä ensimmäinen ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta toisessa kolahti. Leevi Lemberg avasi kevään maalihanansa upealla laukauksella takaylänurkkaan.

Erän puolivälin jälkeen oli Jere Vertasen vuoro onnistua, kun kokoonpanoon palannut puolustaja laukoi siniviivalta isännät 2-0 edelle. Villisti koko illan kannustanut kotiyleisö nautiskeli euforiasta ja koko Nordis tärisi punakeltaiseen tahtiin.

Hetkeksi katsomo hiljeni, kun Hermes tuli maalin päähän heti 2-0-osuman jälkeen. Toinen erä oli upeaa playoff-jääkiekkoa molemmilta joukkueilta, vaikka maaleja ei nähtykään. Henri Risikko oli tolppien välissä jälleen maaginen ja otti muutaman unelmapelastuksen. Torjuntoja jokerivahdille kertyi illan aikana 35.

Kolmas erä oli Jokereilta illan heikoin. Peli passivoitui ja Hermes pääsi luomaan tukun maalipaikkoja. Lopulta Topias Liljamon onnistui tuikata läheltä vieraat tasoihin ja ottelu näytti etenevän perjantain tapaan jatkoerään.

Avausmaalin iskenyt Lemberg oli kuitenkin toista mieltä. Emil Kuusla täydensi syöttöpisteiden hattutemppunsa tarjoamalla Lembergille keskisektoriin vetopaikan suoraan syötöstä. Enempää ei tarvittu, vaan laukaus upposi Hermeksen verkkoon vain 17 sekuntia tasoituksen jälkeen.

Tästä kokkolalaiset eivät enää toipuneet ja Jokerit kavensi sarjan 1-2:een. Neljäs peli pelataan tiistaina Kokkolassa ja viides torstaina Helsingissä. Liput viidenteen otteluun tulevat myyntiin maanantaina klo 12.00 Ticketmasterin kanavissa.

Päävalmentajien lehdistötilaisuus (MTV Katsomo):

Edellinen
Edellinen

Viidennen ottelun liput nyt myynnissä

Seuraava
Seuraava

Playoff-tunnelma sähköisti Nordiksen - katso kuvat