Jokerit U18 SM-kultaan - “Tosi ylpeä siitä, miten pojat ovat harjoitelleet”

Jokereiden U18-joukkue juhlii Suomen mestaruutta! Finaalien kolmannessa ottelussa HIFK kaatui luvuin 3-2 ja kultamitalien kohtalo ratkesi näin suoraan voitoin 3-0.

-Viimeinen ottelu kuvasti kauttamme tosi hyvin: olimme kärsivällisiä ja olemme tosi hyvässä kunnossa. Järjestään olemme kolmansissa erissä olleet parhaimmillamme ja niin tänäänkin, sanoi päävalmentaja Teemu Mielonen.

-Olen tosi ylpeä siitä, miten pojat ovat harjoitelleet koko kauden ja sitä kautta missä kunnossa olemme. Pystyimme olemaan parhaimmillamme näissä hetkissä, hän iloitsi.

Kultajuhlien tunnelmia voit katsoa alla olevalta videolta.

Kaksi ensimmäistä finaalia Jokerit oli voittanut jatkoerässä ja tasaista oli myös keskiviikon kolmannessa ottelussa. Avauserässä isännät ottivat täydessä Pirkkolan jäähallissa johdon Renny Tainion osumalla, mutta IFK tuli tasoihin ja meni ohi.

Toisen erän lopussa Jokerit sai pitkän paineen vieraiden päätyyn ja pääsivät lyhyen vaihtomatkan ansiosta heittämään tuoretta pelaajaa askiin. IFK hyytyi puristuksessa ja lopulta Tainio toi illan toisella osumallaan Jokerit tasoihin.

Kolmanteen erään tuli päättäväinen kotijoukkue villisti kannustaneiden fanien eteen. Viiden minuutin jälkeen Veeti Räsänen nousi kohti maalia ja sai nostettua punakeltaiset 3-2 edelle.

Jokerit ei enää johtoasemasta luopunut. Lopussa vastustajalla oli pari huippupaikkaa, mutta puolustus ja illan aikana 20 torjuntaa tehnyt Kasper Kuusikoski kestivät. Loppusummerin soidessa hanskat ja mailat lensivät ilmaan ja huikean kauden pelannut joukkue pääsi juhlimaan.

Jokerit oli runkosarjan ykkönen. Pudotuspeleissä kaatuivat HPK voitoin 3-0, Lukko 3-2 ja lopulta IFK 3-0.

Kiitos upeasta kaudesta ja isot onnittelut Suomen mestareille!

Edellinen
Edellinen

Stadin ja Suomen ykköset - ratkaisufinaali kuvina

Seuraava
Seuraava

Forslund jatkaa Jokereissa - ”Joukkueen arki on todella hyvää”