Syyskuu
ma ti ke to pe la su
  125
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   
 
Voitettu ottelu
Hävitty ottelu
Kotiottelu
Vierasottelu
Haku
Kekäläisen suunnitelmat, osa 3
Jarmo Kekäläisen haastattelusarjan kolmannessa osassa keskitytään valmennukseen, ja erityisesti seuraan uutena miehenä kesäkuun alussa liittyneen Ben Eavesin tuomaan osaamiseen. Kekäläinen luottaa, että Eavesin ja Timo Lounion yhteistyö vähentää loukkaantumisten määrää.

Eaves lopetti pelaamisen viime marraskuussa lukuisten loukkaantumisten runtelemana. Hän on kuitenkin kouluttautunut uransa aikana Minnesotan yliopistossa kovan luokan fysiikkavalmentajaksi, jolla oli ottajia myös NHL:ssä.

”Olen aina ollut sitä mieltä valmentamisesta, johtamisesta ja ylipäätään työntekemisestä, että jokaisella on se oma erikoissektorinsa, jonka osaa ja johon voi keskittyä - voi tehdä töitä omilla vahvuuksillaan”, Kekäläinen aloitti.

”Benillä on oma sektorinsa, jonka hän tuntee hyvin ja johon hänellä on hirveä intohimo. Hän on opiskellut sitä ja tehnyt Masters-tutkinnon Minnesotan yliopistossa. Hän todella haluaa olla huippuammattilainen alallaan.”

Eaves toimi valmentajana talvikauden AHL:ssä. SM-liigaan saapuminen on hänelle luonnollista, sillä pelaajana hän oli parilla kaudella Espoon Bluesin avainmiehiä.

”Hänellä on pelaajakokemusta ja uskottavuutta sitä kautta. Hän on ollut huippupelaaja tässä liigassa ja tietää sitä kautta, mitä vaaditaan”, Kekäläinen sanoi.

Eavesin johdolla Jokereissa tehdään fysiikkatreenit. Lounio viettää jatkossa aikaa erityisesti loukkaantuneiden pelaajien kuntouttamisen parissa.

”Saamme organisaatioon sellaisen erikoisosaajan, joka meiltä on tavallaan puuttunut. Lounio on ehkä ollut ylikuormitettu, mutta nyt hän saa keskittyä pääasiassa siihen, mikä hänen erikoisosaamisensa on”, Kekäläinen kertoi.

”Eaves ja Lounio keskustelevat keskenään ja tekevät yhteistyötä, että loukkaantumiset vähenevät. Uskon, että niin tapahtuu huippukunto- ja voimavalmennuksen kautta. Ja parantunut fysioterapian taso myös nopeuttaa loukkaantuneiden toipumista”, Kekäläinen jatkoi.

”Se on menestyksen kannalta tärkeä asia, mutta myös kassan kannalta tärkeä asia. Jos meillä on kalleimmin palkatut pelaajat puoli vuotta loukkaantuneina, niin sehän maksaa meille mielettömästi. Eaves ja Lounio ovat tosi tärkeillä paikoilla.”

Kekäläinen korostaa Eavesin jääkiekko-osaamista. Entisenä pelaajana hän pystyy luomaan harjoitteita, jotka palvelevat sekä voima- että taitopuolta.

”Ben on yksilönkehittäjä niin jäällä kuin sen ulkopuolella. Hän pystyy linkittämään esimerkiksi jäällä tehtävää luisteluharjoittelua taitoharjoitteluun, koska hän on samaan aikaan jääkiekonpelaaja ja -valmentaja.”

Eaves on liigajoukkueen lisäksi A-nuorten käytössä. Myös nuorten lupausten Reebok-ryhmälle hän vetää harjoituksia.

”Pääpaino on ehdottomasti liigassa, mutta hän pystyy myös käymään A:n mukana. Se on tärkeää, että myös siellä pelaajat tietävät, mitä liigassa vaaditaan”, Kekäläinen totesi.

Toimitusjohtaja korostaa Eavesin roolia siinä jatkumossa, jota hän haluaa Jokereiden junioritoiminnan edustavan. Nuoret lupaukset saavat huippuammattilaisen apua, kun on aika tehdä pojista miehiä.

”Näen tosi suurena voima- ja kuntovalmentamisen merkityksen. Sen jälkeen, kun jätkät on opetettu pelaamaan, meidän pitää tehdä heistä huippu-urheilijoita. Silloin on oikea paketti kasassa”, Kekäläinen sanoi.

”Tärkeintä jääkiekossa on tietysti, että osaa pelata. Mutta on pitkä matka, että on fyysisesti valmis tämän liigan ja maailman huipulle. Kun meillä on voima- ja kuntovalmennuksen osaaminen organisaatiossa, niin sen rakentaminen on mahdollista.”

Hannu Jortikan, Sami Rannan ja Ilari Näckelin valmennustiimi saa Eavesista lisän, jota voidaan hyödyntää pelienkin aikana.

”Eaves vetää harjoitteita ja on varmasti penkin takanakin. Jortikka tietysti päättää roolijaosta valmennuksessa”, Kekäläinen totesi ja valotti, että yksi nelikosta on ensi kaudella myös katsomossa antamassa kesken pelin tietoa vaihtopenkille.

”Sieltä kuitenkin näkee homman niin paljon selkeämmin kuin jääntasolta.”

Myös Kekäläinen tuo oman panoksensa valmennuksen käyttöön. Hän pystyy monen vuoden kokemuksella kertomaan mielipiteen erityisesti yksilötason suorittamisesta.

”Pelien välillä pystyn itse käymään valmennuksen kanssa läpi peliä ja yksilöitä. Se on sitä kehityskeskustelua, mitä käymme kauden aikana.”

Kekäläinen aloittaa työt Jokereissa virallisesti elokuun 15. päivä. Tällä viikolla hän päättää urakkansa St. Louis Bluesin varatoimitusjohtajana NHL:n varaustilaisuudessa Los Angelesissa.

Kekäläisen neliosaisen haastattelusarjan viimeinen osa torstaina Jokerit.comissa.





Takaisin