Määttä, Martikainen, Hellgren ja Mäntylä muodostavat ensi kauden valmennustiimin

Jokereiden Mestis-joukkueen valmennustiimi kaudelle 2024-25 on valmis. Päävalmentajana jatkaa Tero Määttä ja maalivahti- ja fysiikkavalmentajana Roy Hellgren. Uusina niminä tiimiin liittyvät valmentaja Kari Martikainen ja Viima Hockeyn kautta yksilökehitysvalmentaja Iiro Mäntylä.

-Tällä valmennustiimillä on iso halu toimia Jokereissa ja kehittää niin pelaajia kuin joukkuetta seuraavalle tasolle. Jokereille on tärkeää, että nelikko on intohimoinen ja yhteistyökykyinen. He haluavat oppia valmentamisesta ja toisiltaan, sanoo helsinkiläisseuran urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki.

-Tämän tiimin nimittämällä olemme huomioineet sekä joukkuepelin että yksilöiden kehittämisen. Jälkimmäinen kuuluu kaikkien valmentajien mutta erityisesti Mäntylän ja Viiman toimenkuvaan, Yrjänheikki jatkaa.

Määttä, 42, on toiminut Jokereissa valmennustehtävissä kaudesta 2018-19 lähtien. Hän työskenteli viidellä kaudella U20-joukkueen päävalmentajana ennen pestiä Mestis-joukkueen peräsimessä.

Martikainen, 55, palaa Jokereihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Hän toimi helsinkiläisseuran valmennuspäällikkönä vuosina 2010-12 ja U20-joukkueen päävalmentajana 2012-15. Pelaajaurallaan puolustaja voitti Jokereissa kolme SM-liigan mestaruutta.

Martikainen on työskennellyt valmennustehtävissä Jokereiden jälkeen myös Sveitsissä. Lisäksi hän toimi SaiPan U20-joukkueen päävalmentajana ja Liiga-joukkueen valmennustiimissä ennen siirtymistään Joensuun Kiekko-Poikien päävalmentajaksi Mestikseen. Päättyneellä kaudella Martikainen johdatti päävalmentajana Imatran Ketterän Mestiksessä hopealle.

Hellgren, 34, saapui Jokereiden Mestis-joukkueen maalivahti- ja fysiikkavalmentajaksi kaudelle 2023-24. Hän on aikaisemmin työskennellyt samoissa tehtävissä JYPin organisaatiossa ja vastannut Kiekko-Espoon vanhimpien juniorijoukkueiden maalivahtivalmennuksesta.

Mäntylä, 34, työskenteli kolmen viime kauden aikana Jukurien Liiga- ja U20-joukkueissa yksilöiden kanssa. Hänen aikanaan mikkeliläisseurassa moni juniori nousi Liiga-joukkueen vahvuuteen ja osa myös juniorimaajoukkueisiin. Lisäksi Jukurien riveissä oli pelaajia, jotka kehittyivät miesten maajoukkuepelaajiksi ja pystyivät ottamaan urallaan seuraavan askeleen Euroopan huippusarjoihin ja jopa NHL:ään. Mäntylä saapuu Jokereihin helsinkiläisseuran yhteistyökumppani Viima Hockeyn kautta.

Edellinen
Edellinen

Martikainen tunteikkaana paluusta: “Jokerit on aina ollut oma joukkueeni”

Seuraava
Seuraava

Kauden päätösjuhla Stadikalla - katso kuvakooste